2020

Pohjoisten olojen koulima Silvasti omassa elementissään: Åliden ja Brattmyrliden tuulivoimapuistoihin kuljetukset talvisissa olosuhteissa

Tuulivoimalogistiikka

Ålidenin ja Brattmyrlidenin työmaalle vieviltä teiltä ei puutu jyrkkiä nousuja tai laskuja. Mäkisen maaston lisäksi lisähaastetta toi ympärivuorokautinen puutavaraliikenne ja kohtaamispaikkojen vähäisyys reitin varrella.

Toisin kuin maanmuodot, sääolosuhteet voivat vaihdella hetkestä toiseen. Mitkään olosuhteet eivät kuitenkaan yllätä Silvastia, sillä olemme syntyneet pohjoisissa oloissa. Huippukunnossa oleva kalusto on erityisen tärkeässä roolissa, kun edessä ovat talviset olosuhteet ja keväiset kelirikot osin päällystämättömillä teillä. Huollon on pelattava niin tien päällä kuin varikolla.  Silvastin rekat kulkivatkin tottuneesti reitin turvallisuutta varmistamassa olleiden aura- ja hiekoitusautojen perässä.

Huolellisella suunnittelulla, perinpohjaisella insinöörityöllä ja ammattitaitoisella henkilökunnalla hanke kuin hanke taittuu aikataulussa.

 

Åliden lukuina

Tuulivoimaa: 12 x N131 - 3.90 MW turbiinia

Suurin kuljetus: Siipi; L 70 m x W 4,2 m x H 4,5 m

Raskain kuljetus: Torni; 132 t

Kuljetuksia yhteensä: 144

Kuljetusmatka suuntaansa: 138 km

Yhdensuuntaista matkaa yhteensä: 19 584 km

 

Brattmyrliden lukuina

Tuulivoimaa: 19 x N131 - 3.90 MW

Suurin kuljetus: Siipi; L 70 m x W 4,2 m x H 4,5 m

Raskain kuljetus: Torni; 132 t

Kuljetuksia yhteensä: 228

Kuljetusmatka suuntaansa: 102 km

Yhdensuuntaista matkaa yhteensä: 23 256 km