Kun kyse on ihmisten ja ympäristön turvallisuudesta, kompromisseja ei tunneta

01.12.2018

Aiempaa suuremmat kuormat lisäävät erikoiskuljetuksiin liittyviä moninaisia turvallisuus- ja ympäristöriskejä. Silvastin Norjaan Roanin tuulipuistotyömaalle kuljettamat voimaloiden lavat olivat pituudeltaan 57 metriä, kun vielä kymmenen vuotta sitten tuulivoimaloiden lavat olivat 30 metrin luokkaa. Kasvavat komponentit ja vaativat kuljetusolosuhteet ovat haastava yhtälö, jossa tarvitaan erikoisosaamista turvallisuusjohtamisessa ja riskienhallinnassa.

Erikoiskuljetusalan johtavana toimijana Silvasti tähtää nyt edelläkävijyyteen myös terveys-, turvallisuus- ja ympäristöasioissa (HSE*). Tiivis yhteistyö asiakkaiden ja heidän asiakkaidensa kanssa edellyttää toimintatapojen ja turvallisuuteen liittyvien käytäntöjen yhdenmukaisuutta sekä sataprosenttista sitoutumista.

Yksinkertaisimmallaan HSE tarkoittaa yrityksen käytäntöjä ja prosesseja, joiden tehtävänä on varmistaa, että toiminnasta ei aiheudu vahinkoa ihmisille eikä ympäristölle. Tänä päivänä asiakkaat edellyttävät, että kuljetusliike huolehtii turvallisuudesta ja ympäristöstä. Esimerkiksi suurissa tuulivoimakuljetuksissa on kyettävä huolehtimaan kaikkien tielläliikkujien turvallisuudesta.  

– Pyrimme Silvastilla onnettomuuksien ja vahinkojen nollatoleranssiin. Vaalimme turvallista ja terveellistä työympäristöä työntekijöillemme, asiakkaillemme ja ympäristölle. Mikään työtehtävä ei ole niin kiireellinen, ettemme ehtisi tehdä työvaiheita sataprosenttisen turvallisesti. Pyrimme aina siihen, että kuljetettaville kappaleille ei aiheudu vahinkoa ja että toiminnastamme on mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle, kertoo Silvastin laatutyöstä ja HSE-dokumentaatiosta vastaava päällikkö Marcin Skawinski.

Projektidokumentaatio ja riskienhallinta ovat HSE-työn ydintä 

Erikoiskuljetuksiin liittyy sekä ulkoisia että sisäisiä riskejä. Näitä ovat mm. liikenneonnettomuudet, kemikaali- ja myrkkyvuodot, varkaudet, tekniset viat, tulipalo, ergonomia sekä henkinen kuormitus. Silvastin turvallisuussuunnitelma ohjaa työntekijöiden toimia onnettomuuksien sattuessa. Jokainen työntekijä on koulutettu toimimaan onnettomuuden sattuessa turvallisuusohjeiden mukaisesti. 

Aiemmin laatua arvioitiin lähinnä kuljetusten oikea-aikaisten toimitusten, asiakkaalta tulleiden reklamaatioiden ja vahingoittumattomien lastien perusteella. Tämän päivän painopiste on turvallisuus- ja ympäristöriskien hallinnassa ja ennakoinnissa. Yhä suurempi osuus erikoiskuljetusten projektijohtamisesta liittyy HSE-asioihin, kuten riskienarviointiin ja tarkkaan työvaiheiden dokumentaatioon. Tarkka dokumentaatio, sen proaktiivinen kehittäminen vaihtelevissa työmaaolosuhteissa onkin keskeinen osa strategisesti hyvää HSE-johtamista.

– Hyödynnämme digitalisaation mahdollisuuksia Silvastin HSE-johtamisjärjestelmän kehittämisessä sekä henkilöstön kouluttamisessa, ja turvallisuusviestinnässä. Lähivuosien tavoitteemme on, että jokainen Silvastin työntekijä on sertifioitu terveys-, turvallisuus- ja ympäristöasioissa, kertoo Silvastin varatoimitusjohtaja Jani Liimatainen

– Ei riitä, että noudatamme Silvastin omia HSE-standardeja. Meidän on noudatettava myös maakohtaisia turvallisuus- ja ympäristöstandardeja sekä toimittava asiakkaiden turvallisuusprosessien mukaisesti – ja mielellään proaktiivisesti, jatkaa Liimatainen HSE-työn vaatimuksista.

HSE on jatkuvaa oppimista ja kehittämistä 

Silvastin työmaapäälliköt ovat ryhtyneet pitämään työmailla säännöllisiä HSE-palavereja, joissa käsitellään viikoittain valittuja työturvallisuusaiheita. Tulospalavereissa puolestaan arvioidaan kuluneen viikon tuloksia turvallisuusnäkökohdista käsin.

Alati suurenevat kuljetukset kasvattavat erilaisia riskejä, kuten kalustorikon todennäköisyyttä. Tämä puolestaan lisää muiden tielläliikkujien riskiä. Säännöllisellä, määräajoin tapahtuvalla kalustonhuollolla pyritään estämään rikkoontumisia ja niistä aiheutuvia haittoja muulle liikenteelle. 

– Kaikki vahingot, myös läheltä piti -tilanteet, analysoidaan ja käsitellään vaaratilanteiden välttämiseksi tulevaisuudessa. Säännöllinen ja jatkuva raportointi työmaalta on hyvin tärkeää turvallisuuden kehittämiseksi, sillä arjen työ on keskeisin lähtökohta HSE-käytäntöjen kehittämiselle, kertoo Silvastin projektijohtaja Kimmo Saukkonen. 

Työturvallisuus tehdään yhdessä

Silvastin tärkein voimavara on osaava ja kokenut henkilökunta. Työturvallisuus on Silvastilla kaikkien yhteinen asia. Työtä tehdään joukkueena, jossa kaikilla on tärkeä rooli oman ja muiden turvallisuuden takaajana. 

– Haluamme kannustaa avoimeen kommunikaatioon ja hyvän työilmapiirin vaalimiseen. Erikoiskuljetuksissa on todella tärkeää, että voit luottaa työkaverin hoitavan hommansa turvallisuudesta tinkimättä, korostaa Marcin Skawinski.  

Turvallinen ja hyvinvointia tukeva työympäristö on tärkeä osa työturvallisuudesta huolehtimista. Silvastilla tämä tarkoittaa ajanmukaista ja ergonomista kuljetuskalustoa. Kaikissa Silvastin autoissa on tänä päivänä GPS-paikannuslaitteisto turvallisuutta lisäämässä ja kuljetusten organisointia helpottamassa. Työmailla käytettävien hydraulisten ja automaattisten nostolaitteiden ansiosta kenenkään ei tarvitse käyttää fyysistä voimaa työn tekemiseen. 

– Suunnittelu, systeemit ja välineet ovat toki tärkeitä, mutta kaikista tärkeintä on työntekijöiden tietotaito ja motivaatio toimia työturvallisuuden edistämiseksi, vahvistaa Jani Liimatainen. 

*Health, Safety & Environment

Artikkeli on julkaistu alun perin Heavy Life -lehdessä vuonna 2018.