Nyt puhuu Silvastin väki!

16.12.2020

Silvasti ei olisi mitään ilman ammattitaitoista henkilökuntaansa. Heitä kunnioittaaksemme istahdimme Suomen toimipisteen henkilöstöruokalaan kyselemään kuulumisia.

Vuosikymmenten aikana Silvasti on muuttunut yrityskauppojen ja kasvun myötä. Suomen toimipisteessä työskentelee paljon väkeä, jotka ovat olleet muutoksissa mukana. Esimerkiksi Vice President, Hannu Vuorinen, on ollut Silvastin matkassa 1980-luvun alusta asti.

Erityisen lämmöllä Vuorinen muistelee Venäjälle tehtyjä hankkeita, esimerkiksi Alakurttiin 1990-luvulla nousseeseen sotilaskylään tehtyjä kuljetuksia, joita kertyi yhteensä 700. Vuorisen mukaan Silvastin välitön ja joustava perheyhtiön meininki on säilynyt yrityskauppojenkin jälkeen ja hän toteaa, että kun turha byrokratia on poissa, voidaan keskittyä bisnekseen.

Korjaamopäällikkö Jouko Kovasella tuli elokuussa kymmenen vuotta täyteen Silvastilla. Hän on työskennellyt aiemmin korjaamoyrittäjänä, josta peritty ratkaisukeskeisyys ja johtamiskyky ovat Silvastilla erityisesti arvostettuja ominaisuuksia. Tilanteet voivat muuttua hyvin äkisti, joten nopeita ratkaisuja tarvitaan - niin tien päällä kuin hallillakin.

“Joskus on Villekin ottanut brändivideota varten alleen ihka uuden auton, jossa ei ollut vielä öljyjäkään”, Kovanen muistelee huvittuneena Silvastin päättäväisen toimitusjohtajan kekseliäisyyttä, “Sanoin, että ‘älä hyvä mies lähde’, mutta kyllä siitäkin selvittiin.”

Moni kommentoi, että työpäivän vaihtelevuus on Silvastilla parasta: koskaan ei ole kahta samanlaista päivää. Esimerkiksi kuljettaja Bengt “Benkku” Ingman on ollut Silvastilla vuodesta 1995 ja sanoo, että peruspäiväkin on hyvin vaihteleva.

“Joka päivän on oltava erilainen”, Ingman kommentoi ja monen muun silvastilaisen tavoin nauttii itsensä haastamisesta, “Siinä luo itselleen välillä vähän liikaakin paineita – tai sopivasti.”

“Kalusto on huippua, ja työ on älyttömän haasteellista”, kommentoi tuulivoimakuljetuksia ajava Timo Pelto. Hän kiittelee sitä, miten Silvastilla panostetaan työntekijöihin ja annetaan heille mahdollisuuksia kehittyä. “Perheyhtiössä ollaan vielä kuitenkin kuskeja eikä vain numeroita paperin reunassa.”

“Ville luottaa ja antaa mahdollisuuksia tehdä, mutta ottaa loppukädessä tilanteen haltuun”, kommentoi markkinointikoordinaattori Heidi Lehtonen, joka heti Silvastilla aloittaessaan sai näyttää kyntensä brändivideon parissa.

“Silvastilla on hyvät mahdollisuudet päästä vaikuttamaan omaan urakehitykseen. Paljon on tietty itsestäkin kiinni, mitä haluaa. Näkymättömiä lasikattoja täällä ei ole”, kommentoi ajojärjestelijä Ilkka Nummi, joka päätyi Silvastille harjoittelun kautta ja jatkoi yhtiössä opintojensa jälkeenkin.

Yhtiön kasvaessa työnkuvat muuttuvat ja uusia tehtäviä avautuu. Esimerkiksi seitsemän vuotta talossa ollut Annika Huusko työskentelee tällä hetkellä prosessipäällikkönä, vaikka työnkuvaan on vuosien varrella mahtunut kaikkea mahdollista projektipäällikön tehtävistä markkinointiin. Hän kertoo Silvastin olevan edelleen joustava ja uudistuva perheyritys, jossa kaikilla on mahdollisuus kehittyä, vaikka tehtävänkuvat ovatkin nykyisin tarkemmin määriteltyjä.

Uusia työtehtäviä avautuukin koko ajan. Yhtenä uusimmista kasvoista on lokakuussa kehitysjohtajana aloittanut Ari Penttinen. Monen muun ohella hän kuvailee Silvastia perheyhtiöksi, joka on kuitenkin tietynlaisessa murroskohdassa, kun kansainvälinen kasvu vaatii uusien toimintamallien omaksumista. Mutta voiko kasvu vaarantaa perheyhtiön hengen?

“En sanoisi, että perheyhtiömäinen henki on vaarassa, kun on niin terveellä pohjalla. Sanoisin, että päivittyy Perheyhtiö 2.0:ksi”, Penttinen toteaa. Perheyrityksen henki on kuitenkin vahvuus, jota on ehdottomasti vaalittava.

Siksi haluammekin kiittää kaikkia perheenjäseniämme, niin vanhoja kuin uusiakin, siitä, että olette olleet matkassamme mukana.