Uutta kalustoa tuulivoimaprojekteihin

04.04.2019

Ilman sopivaa ajokalustoa ei yksikään kappale liiku paikasta toiseen. Laadukas kalusto on avainasemassa ja siksi se halutaan pitää priimakunnossa.

Silvastin toimintatapaan on aina kuulunut oma ja monipuolinen kalusto, jonka avulla asiakkaalle voidaan varmistaa sujuva kuljetus. Silvastin osaava henkilöstö vastaa siitä, että asiakkaalla on paras ja soveltuvin kalusto saatavilla.

Silvasti on investoinut alkuvuonna voimakkaasti uuteen ajokalustoon. Yhtiön käyttöön tulee 15 uutta 750 hv:n Volvo FH16 -autoa. Kaikki uudet autot on varustettu ryömintävaihteistolla, joka helpottaa raskaiden kuljetusten liikkeelle lähtöä haastavissa olosuhteissa.

– Kun auto on erittäin painavassa kuormassa, liikkeelle lähtö on hankalaa ihan tasaisella maallakin, saati vaikeissa olosuhteissa. Ryömintävaihteisto helpottaa työtä esimerkiksi jyrkissä ylämäissä, jotka ovat tyypillisiä tuulivoimatyömailla, kalustosta vastaava Jari Sihvonen kertoo.

Osa autoista menee Silvastin Tanskan toimipisteen käyttöön, osa lähtee työmaille Jyväskylästä käsin. Ennen tositoimiin pääsyä autoille tehdään useita lisäasennuksia.

– Riihimäellä autoihin asennetaan muun muassa polttoaine- ja hydrauliikkasäiliöt, työkalukaapit ja sähkövarustelut. Laukaassa niihin lisätään radiopuhelimet, invertterit sekä varoitus- ja lisävalot. Vielä omalla pajalla Jyväskylässäkin tehdään joitakin asennuksia ja lisätään tarvittavat työkalut. Myös autojen teippaukset tehdään Jyväskylässä.  

Tien päällä Silvastin kelta-punaisia autoja voi bongata kevään aikana. Nosta silloin käsi pystyyn tervehdykseksi!